Yritys
JMP Yhtiö Oy on perustettu vuonna 2008. Yrityksen pääomistajina ovat Pekka Nieminen, joka on tunnetaan Loimaan Tasoiteurakoinnin perustajana ja omistajana sekä Mart Alliksoon. Nieminen toimii JMP Yhtiön hallituksen puheenjohtajana ja Alliksoon toimitusjohtajana.
Yrityksemme toiminta alkoi tekemällä aliurakointina vaativia kohteita Loimaan Tasoiteurakointi Nieminen Oy:lle. Nykyään urakoimme kohteet suoraan talonrakennusalan yrityksille. JMP Yhtiön asiakkaina ovat useimmat Suomen suurimmista rakennusliikkeistä sekä joukko keskisuuria rakentajia.
JMP:n tekemisen vimma perustuu Loimaan Tasoiteurakoinnin tavaramerkiksi muotoutuneeseen korkeaan työnteon moraaliin. Asiakasta uskalletaan katsoa aina silmiin eikä tilaajaa koskaan jätetä pulaan. Liki kolmikymmenvuotinen maine velvoittaa meitä edelleen luottamuksenarvoisiin suorituksiin.
Yrityksemme päämarkkina-alueena on pääkaupunkiseutu. Yritys on erikoistunut asuntokohteiden tasoite- ja maalausurakoiden tekemiseen. Yrityksen liikevaihto on tasaisessa kasvussa. Tällä hetkellä liikevaihtoa on vajaat 2 milj. € ja henkilökuntana noin 30 ammattitaitoista maalaria ja tasoitemiestä sekä muutama valikoitunut aliurakoitsija. Monet heistä niitä kuuluisan ”Loimaan hengen” ilmentymiä jo vuosien takaa.
Organisaatiomme on notkea ja toimintamme asiakaslähtöistä. Pystymme aitoon kumppanuuteen perustuvan tiiviin verkostomme kautta tarjoamaan tasoite- ja maalaustöiden lisäksi julkisivurappauksia.




